Vanhoja karttoja

Alla muutamia vähän vanhempia suunnistuskarttoja Uran historian varrelta. Vastaavilta alueilta on jälkeen päin tehty myös uudempia karttoja. Vertaamalla karttoja voi huomata, että niiden tekeminen on mennyt tarkempaan suuntaan vuosien varrella. Ennen maastokohteet mitattiin askelilla monesta eri suunnasta, mutta nykyään on mahdollista käyttää gps-paikannusta. Siitä huolimatta kyllähän noilla vanhoilla kartoilla suunnistaisi vielä tänäkin päivänä.

Koulukeskus 1982, mittakaava 1 : 2 000

Uran ensimmäiset "sprinttikartat" valmistuivat jo vuonna 80-luvunalkupuolella. Vastaavan alueen päivitetty versio löytyy täältä.

Märsylä 1982, mittakaava 1 : 10 000

Tällä kartalla allekirjoittanutkin pääsi suunnistamaan koulun liikuntatunneilla 80- ja 90-luvun taitteessa. Viimeisin versio alueesta valmistui vuonna 2015 ala-astelaisten iloksi.

Eskola 1982, mittakaava 1 : 5 000

Tämäkin kartta taisi aikanaan valmistua Hanhinevan koululaisten käyttöön.

Väli-Kannus 1984, mittakaava 1 : 10 000

Vielä nykyäänkin hyvä suunnistusmaasto. Kartta vaatisi vain päivityksen.

Museokangas 1985, mittakaava 1 : 10 000

Kartasta voi huomata kuinka mm. Kitinkankaan alue on muuttu 20 vuoden aikana. Rakennuksia on ainakin tullut lisää.

Ollikkala 1986, mittakaava 1 : 10 000

Kitinkankaan ja Pertun aluetta. Näissä maastoissa suunnistetaan vielä tänäkin päivänä.

Roikola 1986, mittakaava 1 : 10 000

Vilho Moision ja Asko Korpijärven käsialaa vuodelta -86.

Korpela 1987, mittakaava 1 : 10 000

Osittain samasta alueesta valmistui uusi Riuttasen kartta vuonna 1994. Seuraavan kerran alue kartoitettiin uudestaan vuoden 2015 aluemestaruuskilpailuja varten.

Hollanti 1992, mittakaava 1 : 15 000

Hollannin suunnistuskartta oli virolaisen suunnistusseura Ok Kobrasin käsialaa. Kartoittajilla on mennyt jonkin verran aikaa, että ovat saaneet kivikot kohdilleen.

Hanhineva 1993, mittakaava 1 : 10 000

Kartta oli kovassa käytössä ainakin iltarasteilla. Kuvasta pystyy näkemään vanhan radan jostain vuosien takaa. Viimeaikoina kartalla ei ole enää suunnistettu.

Takalo 1998, mittakaava 1 : 10 000

Taitaa olla ensimmäinen suunnistuskartta Takalosta. Karttaa käytettiin koululiikunnassa ja iltarasteilla. Moderninpi versio löytyy täältä.

Perttu 2000, mittakaava 1 : 10 000

Kitinkankaan ympäristöä vuosituhannen vaihteesta. Vuonna 2014 tämäkin alue päivitettiin.